AMC on pitkänmatkanjuoksijoiden erikoisseura
AMC on toiminut jo yli kymmenen vuoden ajan. Seura on perustettu vuonna 1992
seurassa on noin 100 jäsentä
AMC pyrkii edistämään juoksuharrastusta iloisin ilmein
seuran jäsenet tekevät maratonmatkoja Suomeen ja ulkomaille (Tukholma, Helsinki, Berliini, Pariisi, Rooma ja Levi )

Rovaniemi Marathon ja Jutajaiset yhteistyöhön PDF Tulosta Sähköposti
Kirjoittanut Maarit Simoska   
08.02.2010 08:43

Rovaniemi Marathon ja Jutajaiset haluavat tarjota heinäkuun ensimmäisenä viikonvaihteena henkistä ja ruumiillista kulttuuria paikallisille asukkaille ja turisteille. Kilpailunjohtaja Olli Tiuraniemi ja festivaalijohtaja Raimo Holster uskovat, että yhteistyö palvelee molempia tapahtumia.

Rovaniemi Marathonia on aikaistettu viikolla, jolloin se on yhtä aikaa Jutajaisten päätapahtumien kanssa. Esimerkiksi lasten minimaratonille osallistuvat ehtivät mukaan lasten konserttiin festivaaliareenalle. Lasten kulkue Lordin aukiolta konserttipaikalle ilahduttaa maratonille lähtijöitä Koskenrannalla.

Maratonin maalialuetta on siirretty hieman Rovakadulle, jolloin esimerkiksi Jutajaisten Lordin aukiolle perustama kylätori palvelee myös juoksijoita ja heidän kannustajiaan. Aiempina vuosina monet muualta ja erityisesti ulkomailta saapuneet urheilijat ovat kaivanneet paikallisia tuotteita, joita he  voisivat ostaa tuliaisiksi kotiinsa.

Jutajaisten monet konsertit hemmottelevat myös maratonille tulevia. Esimerkiksi lauantai-iltana festivaaliareenalla on monen tunnin tanssirupeama huippusolistien ja –yhtyeiden tahdissa, jolloin pitkänmatkanjuoksijat voivat rentouttaa mieltä ja kehoa voimiensa mukaan.

Rovaniemi marathon 3.7.2010
Jutajaiset 30.6.-4.7.2010

Maarit Simoska

Viimeksi päivitetty 08.02.2010 08:46
 
<< Alkuun < Edellinen 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 Seuraava > Loppuun >>

Sivu 6 / 16

Tapahtumakalenteri

Ei tapahtumia tällä hetkellä